Klinikan darin

Molemmat klinikan eläinlääkärit ovat toimineet Raumalla käytännön eläintenhoitotyössä useamman vuoden ajan. Koimme, että Raumalta puuttuu vielä pieni lämminhenkinen ja täysin yksityinen klinikka. Siitä se ajatus sitten lähti…

Meille on heti perustamisesta asti ollut selvää, että haluamme tarjota yksilöllistä ja asiakaslähtöistä palvelua. Toivomme, että meillä on kaikkien kiva käydä ja jokainen tulee kuulluksi. Huolellinen ja hyvä hoito on etusijassa, mutta sekä asiakkaiden että henkilökunnankin viihtyminen on meille tärkeää.

Tavoitteena meillä on koko ajan kehittyä ja oppia lisää. Toivommekin, että lähitulevaisuudessa pystymme laajentamaan palveluitamme vielä entistä kattavammaksi.

Henkilökunt

Sanna-Mari Artukka, Santtu

eläinlääkäri, perustaja, omistaja

Olen opiskellut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistossa ja toiminut eläinlääkärinä vuodesta 2017, valmistunut vuonna 2018. Olen koko eläinlääkäriurani ajan tehnyt käytännön potilastyötä. Olen työskennellyt Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Hämeessä, kunnes veri alkoi vetää takaisin kotiin Raumalle.

Hevosten lisääntymisasiat ovat lähellä sydäntäni ja olenkin toiminut Vermuntilan oriaseman vastaavana eläinlääkärinä sen perustamisesta asti. Lisäksi erityisiä mielenkiinnon kohteita ovat hevosten hammashoidot sekä pieneläinpuolelta kirurgia ja ihopotilaat. Eläinlääkärin työn parhaita puolia ovat hyvin sujuva yhteistyö omistajien kanssa sekä eläimen koko elinkaaressa mukana oleminen.

Kotoa karvaisista tukijoukoista löytyy isä ja poika -parivaljakko, suomenlapinkoirat Käry ja Roihu, joiden kanssa vietetään paljon aikaa mm. luonnossa liikkuen ja chilejä kasvatellen. Lisäksi teen käsitöitä ja käyn ampumassa.

Anne-Mari Sjölund

eläinlääkäri, perustaja, omistaja

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Tartosta 2013 ja työt kandina aloittanut vuonna 2012. Uran alkumetreillä tein useita kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia ja työskentelin hetken aikaa pieneläinklinikalla. Toimin Raumalla vakituisena praktikkoeläinlääkärinä vuosina 2014-2022, hoitaen pääosin pieneläimiä, mutta myös suureläimiä. Viime vuodet olen tehnyt akuuttipäivystyksiä ja vakuutusyhtiön etäeläinlääkärin vastaanottoa, sekä myös osa-aikaista valvontaeläinlääkärin työtä toisella paikkakunnalla ja jatkankin näitä myös RaumVetillä työskentelyn ohessa. Aloitin Helsingin yliopistolla yleiseläinlääketieteen erikoiseläinlääkärin opinnot tammikuussa 2025. Tällä hetkellä olen kouluttautumassa työn ohella Belgiassa eläinlääkinnällistä akupunktiota ja olen myös perehtymässä pieneläinten hammashoidon saloihin paremmin. Akupunktion, akuutti- ja hammashoidon lisäksi eläimen kokonaisvaltainen hyvinvointi on erityisen lähellä sydäntä ja haluan tarjota huolellista, yksilöllistä sekä potilaslähtöistä palvelua.

Perheeseen kuuluu tällä hetkellä yksi kissa, Tilda-Sämpylä. Vapaa-ajalla olen perus kotihiiri ja nautin hyvästä ruoasta, erilaisesta liikunnasta, luonnossa liikkumisesta ja tykkään myös matkustella mahdollisuuksien mukaan.

Heta Aaltonen

eläintenhoitaja, koirahieroja

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi sekä koirahierojaksi, ja tällä hetkellä kouluttaudun töiden ohella klinikkaeläintenhoitajaksi ja koirien ruokinta-asiantuntijaksi. Kiinnostuksen kohteina erityisesti koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi, ruokinta, käyttäytyminen sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet.

Minulla on lisäksi toiminimi Hännänhuuma, jonka kautta tarjoan koirahierontaa RaumVetin tiloissa ja kotikäynteinä.

Kotoa minulta löytyy valkoinenpaimenkoira Myrsky ja belgianpaimenkoiran pentu Voitto, joiden kanssa vapaa-aika kuluu erilaisten koiraharrastusten parissa.